Saavuin Goan trooppiseen lampoon viime keskiviikkona 24.11 noin klo 16.00 paikallista aikaa. Tulin siis lentokoneella, koska hermot eivat olisi kestaneet kolmea paivaa yksin junassa. Lentoni oli tarkoitus tulla suoraan Goaan, mutta herasin Mumbaista kun kaikki olivat siirtymassa koneesta ulos ja juuri heranneet aivoni reagoivat sen verran, etta joku kaski myos Goaan matkustavia siirtymaan koneesta ulos. 'Olin vaha sillee, et mita vittuu niinku hei, daa?'. No, seurasin muita ihmisia ja olimme keskella Mumbain kiitoratoja, jossa meille kerrottiin ettemme voisi jatkaa samalla koneella perille asti. Vaihdoimme konetta tuota pikaa ja juuri kuin istuin koneeseen, uudelle paikalleni huomasin, etta jumalauta olin jattanyt mp3-soittimeni edelliseen koneeseen. Huusin heti napparan nakoiselle Bollywood-emolle kyseisesta tapahtumasta. Pyysin hanelta, etta voisiko han ystavallisesti hakea sen vanhasta koneesta ja han vastasi myontyvasti vilauttaen teennaisen, mutta pakollisen palvelualan hymynsa. Hetken paasta han tulee takaisin ja kertoo minulle, etta konetta tyhjennetaan parhaillaan ja saisin soittimen saapuessani Dabolimiin, Goan lentokentalle. Huokaisin helpotuksesta.
Pari tuntia vierahti koneessa unia jatkaen ja jetlagia korjaillen, kunnes lentokoneen renkaat koskettivat rajusti tulikuumaan Goan asfalttiin. Ai saatana, ei kai siina voinut muuta ajatella. Taman ajatuksen jalkeen mieleeni juolahti tottakai samantien mp3-soittimeni, jota lahdin tuota pikaa metsastamaan. Loysin ensimmaisen info-pisteen ja kysyinkin, etta tietaisivatko he asiasta. He ohjasivat meikalaisen kysymaan seuraavalta, seuraava taas seuraavalta, seuraava seuraavalta ja niin edelleen... Olisiko neljas lentokoneen vartijoista sitten suostunut kuuntelemaan meikalaisen likasta valkonaamaa. Kerroin tarkasti tapahtuneen, jonka jalkeen paalleni rupeaa puhumaan noin 6 Intialaista paskamahaa, jonka jalkeen minua ei taas kuunneltu. Yritin pysytella rauhallisena, mutta paskanmarjat. Otin vartijaa olkapaasta kiinni ja kysyin. 'Kuunteletko sa jumalauta ollenkaan?'. Kirjoitti sitten taman jalkeen lentolippuuni puhelinnumeron, josta voisin kysella asiaa. Eli siirsi taas asian seuraavalle henkilolle kasiteltavaksi. Olin niin vitun vasynyt, etten jaksanut enaa taistella asian puolesta vaan menin kentalta pihalle ja nappasin taksin Aramboliin, Goan pohjoisosaan.
Keskiviikkona, noin puoli kuuden aikaan illalla astelin Laughing Buddha -nimiseen ravintolaan ja ravintolan tyontekijat tunnistivat minut noin 20 metrin paasta ja toivottivat sydamestaan tervetulleeksi. Istuskelin viime vuonnakin Arambolissa ollessani joka paiva kyseisessa mestassa. Sain siita samalla itselleni Bungalowin (bambusta rakennettu pikkumokki) ja sain viela tassa vaiheessa olleen, kevyehkon rinkkani pois kierosta selastani. Oli pakko levahtaa hetki.
Pari tuntia vierahti, jonka jalkeen menin kylille moikkailemaan viime vuodella tutuksi tullutta kauppiasta. Juttelimme tunnin verran hanen kauppansa lattialla ja han pyysi minua luoksensa asumaan, mutta jouduin kieltaytymaan. Hyva nain.
Paaasialliset paivarutiinini talla hetkella:
-Lepo
-Uiminen
-Jonkkaaminen
-Fiilistely
-Oleminen
-Elamasta nauttiminen
-Makaaminen rannalla n. 35 lampoasteessa
-Palaminen
-Rentoutuminen
Larvinihan paloi muistaakseni kolmantena Goan paivana erittain pain helvettia. Silmien vali turposi niin, etta naytin silta kuin joku venalainen trance-viikinki olisi ketamiinipaissaan lyonyt minua sovietsormuksellaan. Vittu mua havetti. Meni vissiin kolme paivaa ja turvotus laski. Nyt pystyy taas oleen oma ittensa, kun tunnistaa itsensa jo peilistakin. Mita nyt tukka ruvennu kasvaan afro-tyyliseksi. Mutta se on aika jees. Tai oikeestaan, 'aika sama'.
Kello on nyt 12:36 paikallista aikaa ja aamupala on lillunut mahalaukussani jo noin kolme tuntia. On aika menna rannalle jonkkaamaan ja kellumaan pari metria korkeisiin aaltoihin. Sitten meresta pois ja siirtyminen noin kilometrin paassa sijaitsevaan pieneen jarveen. Linnunmaitoon lillumaan.
-Muistakaa pipo ja hanskat.
-H
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti