keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kuala Lumpur > Cherating > Kuala Lumpur

Aika on kulunut helvetin nopeasti ja rahat siinä samalla suht samaa tahtia.

Lähdin viime viikolla extemporebussilla kohti itärannikkoa Mowglin, Lukasin ja Sabinan kanssa. Matka kesti kolme tuntia ja se oli tähän asti helpoin dösämatka koko reissuni aikana. Ei tarvinnut kuin nukahtaa ja herätä. Heräsin siihen kun konnari tuli törkkimään meitä hereille ja huusi 'CHERATING, CHERATING, CHERATING!!'. Ymmärsin sen verran, että on aika ottaa reppu selkään ja hypätä pois bussista.
Astuessamme ulos huomasimme olevan keskellä valtatietä, mutta noin puolen tunnin päästä löysimme tien joka johti rantaan. Löysimme majapaikan suht nopiasti ja majoituimmekin Mata Hari -nimiseen guesthouseen, pariin bungalowiin.

Meidän onneksemme tämän viikon aikana oli kaksi aurinkoista päivää, joten suurin osa ajastamme meni terassilla istuessa ja herttaa lyödessä.
Näinä aurinkoisina päivinä kuitenkin istuskelimme rannalla, söimme, istuskelimme rannalla, söimme ja istuskelimme rannalla jauhaen sitä jo teillekin tuttua hyvät ystävät, paskaa.

Viikon jälkeen oli aika palata takaisin jo tuttuun Le Village -guesthouseen, joka tuntuu meikäläiselle jo lähes kodilta. Oli vaan outo palata takaisin, kun koko 'perhe' oli lähtenyt 'kotoota'. Aivan hiljaista ja uusia ihmisiä koko paikka täynnä. Tunsin kuitenkin oloni jälleen kotoisaksi ja läsähdin sohvalle.
video
Oloni oli helvetin levoton, niinkuin myös Mowglilla, Lukasilla ja Sabinalla, joten päätimme ottaa pienet jamisessiot.

Oloni on edelleen hieman levoton ja minusta tuntuu, että on aika vaihtaa pikkuhiljaa jälleen maisemaa. Nappasin tovi sitten halvan lennon Pariisiin ja se lähtee huomenna, torstaiaamuna klo 9.00. Tuntuu todella oudolta taas jättää tämä kolmas maailma selän taakse ja lähteä eteenpäin. 

Kuala Lumpur tuntui minulle sopivalta kaupungilta ja ehkäpä löydän täältä joskus tulevaisuudessa hetkeksi aikaa työpaikan, jotta saisin asua täällä. Mutta mutkiakin on ollut matkassa..
Olimme parisen viikkoa sitten 'Reggae' -baarissa istumassa iltaa, kunnes kuulin että eräs paskamahainen piripää gangsteri halusi hakata melkein koko laumamme. Lähdimme selvittämään tilannetta, kunnes tämä kusipäinen reikäleuka tönäisi suht lujaa häntä noin kaksi kertaa herrasmiestä, joka sattumoisin oli toverini. Tämän jälkeen ihmiset tulivat sanomaan meille, että lähtekää nyt jumalauta kävelemään kun vielä voitte. Tämä gangsterilauma kuulemamme mukaan haastaa tässä 'Reggae' -baarissa kaikille turisteille ja tappelun saatuaan pieksevät näiltä pesäpallomailalla tajun kankaalle ja nämä reppanat saavat herätä sairaalasta, jos saavat.
Johan oli taas siis reggaeta. Joten haistakoon vittu koko reggaebaari, ja varsinkin tämän räkälän portsarit ja muut turvamiehet. Hieno tapa työskennellä.

Mutta nyt viettämään viimeistä iltaa Kuala Lumpurissa halvan ja ilmaisen rommin kera!

 Meikäläinen, Eero ja Mowgli. Tupakkitauko @ Little India, Kuala Lumpur
 Elämää alakerran olohuoneessa. Vas. Jack, Eero, Mowgli ja Locky.
 Le Villagen Lemmy Kilmister. Äijällä oli enemmän kun elämäntarina kerrottavana, kuten kuvasta näkyy.
 Hindutemppeli chinatownissa.
 Aamupalaa nauttiessa, Eero, Lukas ja Terhi.
 Kämppä Cheratingissa. Mowgli jonkkailee, Lukas jammailee ja Sabina lukee kirjaa.
 Lounas reggaebaarissa, Cherating
Ruuhkatukka höpöttää.


Kiitän tässä vaiheessa kaikkia ihmisiä, jotka olivat osana aasian matkaani. Itse tiedätte, keitä olette. Iso sydän teille. <3  Kyllä avarsi taas perkeleesti, kun lähti yksin matkaan! Nyt odottamaan pariisia!

-H

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Salam dari Kuala Lumpur !

Hyppäsin Thaimaan Krabilta pikkuruiseen pakettiautoon pyöreästi pari viikkoa sitten. Matka kesti pyöreät 12 tuntia ja se sujui helposti. Sen kun vain sulki silmät, pisti napit korville ja antoi tuon nesteitä polviin tuovan pikku häkkyrän viedä minua eteenpäin.


Vietin ensiksi Penangissa pyöreän viikon. Pieni saari Malesian pohjoisosassa. Thaimaan jälkeen ihmiset tuntuivat olevan vielä ystävällisempiä ja olin aika helvetin ihmeissäni. Miten se voi olla edes mahdollista? Edelleen Intian jälkeen takaraivossani oli kuitenkin pienimuotoinen paranoia, ja luulin että nämäkin ihmiset ovat vain rahan perässä ollakseen ystävällisiä, mutta paskanmarjat.
Tutustuimme ympäristöön, tapasimme uusia ihmisiä ja yritimme kerätä kokemuksia, mutta kuitenkin noin viikon jälkeen oli aika jatkaa eteenpäin, Kuala Lumpuriin.


Saavuin Kuala Lumpuriin kellon ollessa noin seitsemän alkuillasta, rykäsin rinkan selkääni ja lähdin metsästämään mahdollista yöpaikkaa. Löysin erittäin kälyisen guesthousen ja jaoimme sieltä huoneen mukanani olleiden tovereitteni, Henrin ja Eeron kanssa.
Saimme reput pois selästämme ja tajusimme, että huoneessamme on kuumempi kuin ulkopuolella, eli noin nelisenkymmentä astetta, eli aivan helvetin kuuma. Muistimme kuitenkin, että olemme 'rehtejä' suomalaisnuoria ja jäimme huoneeseen valittamatta sen kummempia.
 Fight Back, wherever you are.
 Eero, Lukas ja Terhi aamupalalla omassa pikku keittiössämme.
 Kuala Lumpur
Petronas Towers.

Kului pari päivää kun tajusimme, ettei huoneessa oikeesti vain pysty viihtymään.
Vietimme iltaa Reggae-baarissa, kunnes tapasin erään Etelä-afrikkalaisen valkonaamasurffarin, Harraldin. Hän pyysi meitä lähtemään paikkaan, jossa hän asui silloin ja tottakai lähdimme. Mukanamme tuli iso kasa ihmisiä ja lähdimme istumaan iltaa.
Noin sadan metrin jälkeen saavuimme 'Le Village' -nimiseen kommuunitaloon. Vanha puinen talo jyrkillä portailla sai minut heti tajuamaan, että tulen ehkäpä muuttamaan kyseiseen taloon heti seuraavana päivänä ja niin tapahtuikin. Vietimme illan kuitenkin loppuun. Soitimme kitaraa, djembejä, lauloimme ja otimme ehkäpä pari olutta, who knows?

Seuraavana aamuna pakkasimme reppumme ja sanoimme hyvästit tälle vihreälle, hieman ehkä saunaa muistuttavalle huoneellemme ja lähdimme muuttohommiin. Ihmiset muistivat meidät edelliseltä illalta ja olo tuntui paremmalta, kuin tervetulleelta. Ihmiset tulivat heti avoimena kyselemään nimiämme ja mistä olimme kotoisin ja niinkuin yleensä ystävälliset ihmiset tulevat.
Istahdimme kattoterassillemme ja rupesimme tutustumaan toisiimme. Ihmisiä oli reippahasti ja sieltähän löytyi yksi suomalainenkin, joka sattumoisin ei puhunut juuri sanaakaan suomea. Mowgli, ruotsista.
Noin vartin juttutuokion jälkeen tajusin, että meillähän on helvetisti yhteistä ja tänä päivänä olemme melkosen hyviä tovereita.
Vikinglandista, skandinaviasta oli toki muitakin. Jack, Norjasta. Semmoinen hauska luipero vekkuli, josta ei voi olla pitämättä. Hänen kanssaan oli helppo tutustua, koska tiesin aika melkoisesti norjalaisesta musiikista ja rupesimmekin tuossa tuokiossa laulamaan Mellom Bakkar Og Berg laulua.
Sitten tämä Harrald, joka auttoi meitä löytämään tämän kommuunin. Aivan loistava tyyppi. Hänen kanssaan jaettavana oli surffaus, skeittaus ja elämän mukana tulleet 'vaikeudet'. Saimme hänen kanssaan melkoisia keskusteluja aikaiseksi, ja hän ymmärsi meikäläistä. Jos näin voisi sanoa, niin tunsin olevani 'kotona'.

Nyt on kulunut noin viikko ja meistä on muodostunut lähes täydellinen perhe. En olisi ikinä voinut kuvitellakkaan löytäneeni tällaista atmosfääriä, missä jokainen vastaantulija on varmasti ystäväsi, eikä kenestä tarvitse kuvitella mitään taka-ajatuksia ja voi olla varma ettei kukaan kuvittele sinusta mitään samanlaista. Ihmiset ovat avoimia, eikä kukaan katso kieroon jos sinulla sattuu olemaan käsivarret täynnä tatuointeja, tai naamassasi muutama lävistys, vaan päinvastoin. En ole tuntenut lähellekkään samanlaista tunnetta suomessa, ei pahalla. Tämä vain tuntuu enemmän meikäläiseltä.
Lisäksi olen ehkä oppinut hyväksymään sen, että saatan olla helvetin lahjakas ihimen. Varsinkin musiikissa. Tapasin Robin, joka oli kotoisin Australiasta ja rupesin soittamaan kitaraa hänelle. Noin viiden minuutin jamittelujeni jälkeen, hän lähti hakemaan kaksi kerrosta alempaa nauhuriaan ja rupesi äänittämään riffejäni nauhalle. Hän otti yhteystietoni ja elätteli toivoa, että tulisimme perustamaan mahdollisesti yhdessä bändin tulevaisuudessa.
Päivä pari tämän jälkeen ihmiset alkoivat tuomaan minulle entuudestaan lähes tuntemattomia soittimia naaman eteen. Katsoin jokaista soitinta noin 15 minuuttia ja tämän jälkeen händläsin homman! Tämä tuntui vielä paremmalta sen jälkeen, kun ihmiset tulivat sanomaan minulle, 'Oletko sä jumalauta jostain ulkoavaruudesta, kun osaat soittaa kaikkea?'. Silloin tajusin, että musiikki saattaapi olla se juttu mikä on meikäläistä varten. Sai siitä sitten rahaa, tai ei. Väliäkö sillä.
'Rikkaana ihminen ahnenee, rahattomana ihminen vahvenee.'

 Nyt on tiistai 5.4 ja olen lähdössä huomenna Malesian itärannikolle, Cheratingiin. Tiedän paikasta sen verran, että saan kuulemani mukaan olla rauhassa samsonitelaukkuja kärrääviltä turisteilta, riitaa haastavilta afrikkalaisilta ja venäläisiltä, huoraa kainalossa kantavilta rikkailta paskamahoilta, sekä muilta mahdollisesti mammonan perässä juoksevilta kauluspaitamanneilta. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Aion hypätä huomisen jälkeen yöbussiin, joka toivottavasti vie minut haluamaani paikkaan. Mukaani lähtee Mowgli, muut suomalaistoverini lähtevät eri teille, joten päivä päivältä olen unohtamassa, miten siellä kotosuomessa puhutaan. Sitä se matkailu teettää!

-H


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Malesiasta tere!

 Aamupalalla. Tian, Meikä ja Eero.
 Hauhon hurjat palolaiturilla.
 Ei ressiä.
Ei mummullakaan ressiä.

Ottakaahan tekin toverit rennosti älkääkä ottako elämäänne turhan vakavasti. Muistakaa siis levätä. :)
-H

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Viimeinen ilta thaimaassa

20.3.2011. Heraan aamulla jalleen suht tuttuun soundiin, kun bungalowini ylapuolelta kuuluu ryminaa ja olin varma, etta kolmas maailmansota oli todellisesti alkanut. Mutta paskanmarjat. Meidan bungalowin oli piirittanyt hermeettinen lauma kusipaisia apinoita, jotka heittelivat kuulemamme mukaan ihan vain vittuillakseen hedelmia ihmisten niskaan, tai sitten naille peltikatoille, ettei ihmisilla varmastikaan olisi mahdollisuutta nukkumiseen.
Paikka jossa talla hetkella rennosti makoilen riippumatossa, jonkkaan alan mestarien kanssa, kajakoin, uin, sosialisoin eri ihmisten kanssa, nautin ehkapa maailman yhdesta parayttavimmista tropiikkimaisemista on nimeltaan Krabi ja Hat Ton Sai beach. Saavuin tanne vitosen matikalla toimitettujeni laskujen mukaan viime tiistaina Eeron kanssa.
Muutamassa paikassa on tullut kaytya kuitenkin ennen tatakin ja mestat ovat olleet silmia ja mieltani miellyttavia.

Hyppasin siis muutama viikko takaperin Khao Lakista randomiin bussiin ja sisalle paastyani huomasin dosan olevan tupaten taynna ihmisia, eika yhtakaan istumapaikkaa ollut talle lokinpaskalankkarille. No, minapa en tasta ollut moksiskaan vaan loin perseeni tuota pikaa bussin kaytavan lattialle ja loin luurit korville. Bussilippu aija tuli tovin jalkeen luokseni ja kysyin mihin olin matkalla. Vastasin, etta en ole varma, mihin sina olet matkalla? Ei han tuntunut ymmartavan molaytystani, mutta kertoi bussin menevan Bangkokiin. Paatin kuitenkin kolmen ja puolen tunnin jalkeen hypata pois bussista ja olin Ranongissa. Dosasta hypattyani olin taas siis aivan uudessa paikassa, josta en ensi nakemykseni mukaan en tajunnut paskan vertaa. No, ei kai auttanut kun lahtea kokeilemaan. Otin overipainavan rinkkani selkaan, toisen reppuni vatsalle ja mandoliinin kainaloon, nostin peukun pystyyn ja menin tien varteen. Meni ehka pari minuuttia, kunnes eteeni pysahtyi jonkin sortin hiluxi ja kysyi minne olisin menossa. -Ei hajuakaan, vastasin ja hyppasin kyytiin. Lavalle paastyani kuitenkin pyysin kuskia heittamaan minut johonkin halpaan paikkaan, jossa voisin viettaa yhden yon. Majoituin Seacrab nimiseen guesthouseen aivan satamaan, mestaan jossa kala haisi suht reippaasti. Kello oli jo sen verran paastyani perille, etta oli aika vaan tipahtaa ja odottaa hyvilla mielin seuraavaa aamua.
Heraan seuraavana aamuna viiden jalkeen, kun villin lannen edustaja hauholta, hyva ystavani Tapolan Erski soittaa puhelimeeni ja ilmoittaa olevan guesthouseni porteilla. Saatoin ehka laittaa bokserit jalkaani ja olin noin muutamassa sekunnissa morjestamassa tuota Hauhon hurjaa. Oli siisti nahda pitkan ajan jalkeen ja menimmekin kuluttamaan parit tunnit viela meikalaisen huoneeseen, odottamaan etta satamasta lahtisi pitkahanta vene kuljettamaan meita kohti burman rajaa, pienelle rauhalliselle saarelle nimelta Koh Chang. Satamaan mentyani oli siella myos toinen edustaja vanhasen valtakunnasta, Eeron mukana tullut Leeni. Otimme kolmistaan botskin Ranongista ja lไhdimme putputtamaan kohti saarta.
Noin puolentoista tunnin tropiikin ihastelujen jalkeen hyppasimme veneesta pois erittain passelin nakoiselle hiekkarannalle, jossa meita naytti olevan vastassa jokseenkin helvetin hyvantuulinen reppureissaaja. Han otti reppumme veneesta vastaan ja toivotti iloisesti tervetulleeksi. Esittelimme samantein itsemme ja han ilmoitti olevansa Scott, Californiasta. Han suositteli meille heti lahimpa bungalowikylaa ja sytyimme samantien ensimmaiseen bungalowiin joka eteemme sattui. Jaoimme sen kolmistaan Eeron ja Leenin kanssa. Ensimmaisena tietenkin otimme rinkat pois selasta ja aloimme virittamaan riippumattoja terassille. Minahan en tropiikissa missaan hienostelu sangyissa miellellani nuku.
Vietimme ensimmaista iltaamme terassilla ja otimme sellaista ranskalaistyylista seitinohutta iltapaivahumalaa. Muutama tovi kului ja paatimme lahtea pistaytymaan paikallisessa thai baarissa. Kului toinen tovi ja huomasin jostain kumman syysta olevani tukevassa pershumalassa, oli nousuvesi, sakkipimeaa eika minulla ollut taskulamppua joten baarinomistaja kielsi minua lahtemasta edes yrittamaan takaisin kotiini, joten herasin aamulla baarin takaa sijaitsevasta pikkumajasta. Mikas siina.
Kului pari paivaa ja paatimme ottaa pienen trekin viidakkoon Eeron, Scottin ja Henkan kanssa. Ei muutakun machetet kateen ja viidakkoon brassaileen! Kello oli siina seitseman aamulla kun paasimme polun alkuun joka eteni elavaan viidakkoon. Kavelimme muutaman tunnin eteenpain hakaten machetella kaikki edessamme elavat saastaiset elukat ja heimolaiset, jonka jalkeen paatimme pysahtya hetkeksi ja kaivaa Eeron tuomia tuliaisia esille. Hernekeittoa. Keitimme keitot tulen paalla ja ensimmaisella suullisella tunsin suussani olevan yhdet ehkapa isoimmista juhlista mita koskaan tullaan jarjestamaan. Perinteista suomiruokaa ensimmaista kertaa pitkaan aikaan kelpasi mainiosti.
Yritimme viela menna syvemmalle ja syvemmalle, mutta jossain vaiheessa minulle koulussa opetetut taidot loppuivat, emmeka selviytyneet enaa pidemmalle, joten paatimme kaantya takaisin. Jalat olivat melkosen paskana, silla eihan meikalaisella mitaan trekkikenkia ollut, vaan ihan perus lotkoconverset, mutta se oli minun valintani. En siis valita :)
Paasimme vesiputoukselle, jossa Scott oli aikeissa laskeutua liaania pitkin noin viisi metria alemmas. Hanella oli machete poikittain repussaan kiinni ja han alkoi kivuta pikkuhiljaa liaanin avulla alaspain. Eero sanoi hanelle, etta anna nyt jumalauta se machete meikalaiselle ennen kun kay kalpaten. Eipa han antanut ja jatkoi matkaansa kunnes liaani alkoi pettaa ja lopulta se katkesi. Sydameni pysahtyi noin kolmeksi sekunniksi kun nain hanen tippuvan alaspain erittain kuumottavan nakoisesti. Muutaman metrin vapaapudotuksen jalkeen han tippui suoraan selalleen puroon kivikasan paalle ja olin siina vaiheessa varma, etta me joudutaan kantamaan tama noin sata kiloa painava californialaistoverimme pois sysisynkkia viidakkopolkuja takaisin jollekin lahimmalle itamaan viisaalle tietajalle. Han tippui yksinkertaisesti siis niin pahannakoisesti, etta olin varma etta han delaisi. Scotilla oli kuitenkin reppu selassaam, joka todennakoisesti pelasti hanen henkensa silla han onnistui jotenkin ilmassa kaantamaan itsensa asentoon ja han tippui suoraan repun paalle, joka pehmensi iskua. Tomahdys oli edelleen kuitenkin niin pahan nakoinen, etta juoksimme noin kahdessa sadasosasekunnissa alas katsomaan oliko hไnellไ kaikki ok. Ainoa asia mitไ hไnelle kไvi oli pikkuruinen naarmu hไnen oikean kไtensไ peukalossa. Hไn rupesi nauramaan, mutta meikไlไinen oli hไnen puolestaan helvetinmoisessa shokissa. Mitไไn ei kuitenkaan kไynyt, karma pelasti.
Trekin jไlkeen menimme istumaan erไไn paikallisen poliisin kotitilalle. Vaikka kyseessไ olikin poliisi, pystyi hไnen kanssaan kommunikoimaan samanlailla kuin ihmisten ja kaiken lisไksi hไn oli erittไin ystไvไllinen. Hไn oli rakentanut tilansa puista, jotka oli haettu viidakosta, lไhinnไ bambusta. Juttelimme tovit viisaita ja opetimme Scottin kanssa hไnelle enemmไn englantia. Hไn halusi tarjota meille kaksi buckettia (ไmpไri jossa on kokista,energiajuomaa, viskiไ ja helvetisti jไitไ). Mikไs siinไ, jaoimme bucketit ja puhuimme tovin paskaa. Miehellไ oli hieno tapa elไไ, hไn asui saarella tไllไ pienellไ tilallaan, eikไ hไn tarvinnut muuta. Hไn inhosi rahaa, eikไ ollut millไไn lailla kiinnostunut siitไ, sillไ hไnellไ oli kaikki mitไ hไn tarvitsi. Oma paikka jossa on hyvไ olla, sekไ lไjไ aitoja ystไviไ. Ei rahan my๖tไ tulevaa stressiไ ja ahneutta, vaan ไijไ eli juuri niinkuin ihmisen tulisi elไไ, vaikka hไn poliisi ammatiltaan olikin.
Viikko vierไhti Koh Changilla ja aika tuolla sไhk๖tt๖mไllไ saarella kului rattoisasti. Minua pyydettiin ensi kesไksi Californiaan opettamaan mukuloille suomea ja sain monia muitakin kutsuja. Jไlleen siis lisไไ mahdollisuuksia, hmm.
Istuin viimeistไ aamupala-ateriaani Scottin, Lindseyn, Eeron ja erไไn vanhemman saksalaispariskunnan kanssa rupatellen kaikennไk๖isiไ juttuja, mutta pไไasiassa puhuimme siitไ, kuinka cooleja vanhat kunnon merirosvot ovat. Hetken fiilistelyn jไlkeen otimme Eeron kanssa rinkat selkไไn ja hyppไsimme pitkไhไntไveneeseen, joka vei meidไt seuraavalle saarelle, Koh Phayamille, jossa meitไ odotti valkoinen hiekka, tไydellisen kirkas vesi ja surffattavat aallot.
Surffasimme muutamat kerrat ja taas sain pไrไyttไvไn semisydไnkohtauksen, sillไ olin taas l๖ytไnyt uuden lajin josta diggasin ja joka oli meikไlไiselle mahdollista, sillไ olen reikไpไไ. Yksi raskaimmista lajeista, jota olen ikinไ kokeillut, mutta samalla yksi hienoimmista.
Olimme kolme y๖tไ Bamboo Resort -nimisessไ bungalowimestassa, jonka jไlkeen l๖ysimme helvetisi enemmไn meitไ muistuttavan paikan. Hiljainen ranta, tไydellisen kirkas vesi, halvemmat hinnat ja olimme taas kauempana noista blondatuista samsonite ihmisistไ. Olo oli helpottunut.                                                                                                                         Majoituimme halpaan bungalowiin ja menimme kellumaan tuohon jokseenkin euforisen olon tuomaan linnunmaitoon, andamaninmereen ja kelluimme siellไ aivan turvat tukossa noin 40 minuuttia. Oli lไmmintไ.
Kไvimme aivan meidไn vieressไ sijaitsevassa salaisessa merirosvobaarissa useasti pelaamassa paikallisten pappojen kanssa bilistไ ja he olivat meistไ aivan fiiliksissไ. Paikka oli rakennettu vanhoista, pienistไ laudanpalasista ja siinไ todellakin oli tunnelmaa ja oikean elไmไn fiilistไ. Freedom.
Oli viimeisiไ iltoja, kun pไไtimme Eeron kanssa taas ottaa pienet gentlemanni tyyliset viskiseimaukset, jos toisetkin. Istuimme iltaa 50-60 vuotiaan hollantilaispariskunnan kanssa puhuen erilaisista mestoista maailmassa ja olimme heidไn kanssaan kaikista asioista aivan samaa mieltไ. ฤijไ oli kokenut travelleri ja pariskunta oli onnellinen minun ja Eeron elไmไntyylistไ ja siitไ, kuinka tykkไไmme mennไ vapaina lintuina sinne mihin kiinnostaa ja muutenkin tulimme erittไin hyvin toimeen.
Lไhdimme istujaisten jไlkeen yhteen rantakuppilaan, jossa meille tarjottiin yllไri yllไri, bucketteja. L๖ysin baarista hyvไsoundiset bongorummut ja rupesin tuon piriteknon pไไlle hakkaamaan bongoja niin lujaa kun pystyin. Jengiไ tuli kuvaamaan ja tanssimaan ympไrille ja saimme hyvไt meiningit pystyyn pariksi minuutiksi.
Kului taas muutama tovi ja tajusimme Eeron kanssa jไlleen olevamme melkoisen p๖hnไssไ. Tajusimme my๖s sen, ettไ emme oikeasti jaksa lไhteไ kไvelemไไn takaisin bungalowillemme, bucketteja juoneet, ymmไrrไtte varmasti. Kului parisen minuuttia kun pulleahko keitti๖n ja baarin emไntไ tuli luoksemme patjat ja viltit kourassaan. Olin hetken ymmไllไni, mutta samaan aikaan tajusin kuitenkin koko ajan, ettไ hไnkไไn ei aio pไไstไไ meitไ kไvelemไไn kotiin vaan pyytไไ jไไmไไn y๖ksi hไnen baariinsa. Mikไpไ siinไ, nukuimme baarin pienellไ terassikorokkeella muutaman tunnin ja lไhdimme aamuauringossa m๖killemme jatkamaan unia. Ajatelkaapa ihmiset, kuinka ystไvไllistไ. Mitenkไs siellไ kotosuomessa? Kuvitelkaapa itsellenne tไllไinen tilanne, tai muistelkaa jotain baari iltaanne. Olette tukevassa laskuhumalassa, enemmไn kuin valmis menemไไn nukkumaan ja pไไtไtkin syvไllไ kไnnimielellไsi ruveta nuokkumaan baarin p๖ytไไ vasten. Baarimikko pyytไไ yleensไ ensimmไisellไ kerralla, tai pitไisi pyytไไ ystไvไllisesti lไhtemไไn huits helvettiin, tahi kotiinsa. Noh, ensimmไinen kertahan ei tietenkไไn niin vไsyneelle ihmisparalle ikinไ mene perille, joten toisella kerralla tulee sieltไ se menneniltไ haiseva, kalju, kulmalไvistyksen omaava tribaalitatskainen murokainalo helvetin polleana ja vetไisee henkil๖n johonkin poliisiotteeseen ja heittไไ kadulle tai vaihtoehtoisesti siihen maijaan. Miksi? Tไไllไ sitไ vaan tulee huomattua, ettไ voi jumalauta me tไmไn pไivไn suomalaiset olemme sokeita ja vammaisia ihmisiไ. :D
Vietimme Koh Phayamilla toisen viikon, jonka jไlkeen otimme paattikyydin takaisin Ranongiin. Venasimme bussiasemalla noin 3 tuntia bussia ja pไไtimme lไhteไ seuraavaan vไlietappiin, takaisin Khao Lakiin pariksi y๖ksi. S๖imme hyvin, puhuimme paskua pari pไivไไ jonka jไlkeen otimme Eeron kanssa bussin Ko Kloihin, josta hyppไsimme heti seuraavaan d๖sไไn, joka johdatti meidไt Krabi Towniin. L๖ysimme halvan mestan viettไไ yksi y๖, s๖imme ja menimme suht ajoissa nukkuun.
Aamulla herไtyskelloni piipitys katkaisee uneni yhdeksไltไ aamulla. Kไvไisen pesulla, pakkaan kamat ja lไhdemme eeron kanssa satamaan etsimไไn venettไ jonnekin, pois kaupungista.
Hyppไsimme veneeseen ja katselimme uskomattoman nไk๖isiไ krabin vuoria ja pidimme turpamme kiinni. Kunhan fiilisteltiin. Ajoimme muutaman poukaman ohitse kunnes vene jไtti meidไt rannalle. Katselin viitisen minuuttia ympไrilleni ja kelasin ettไ mihin helvettiin mไ olen oikein tullut. Mun ympไrillไ py๖rii taas jotain blondattuja tosi cooleja brassailupoitsuja, botoxilla koristeltuja jenkki-isoไitejไ, pissiksiไ kไnnyk๖iden kanssa rannalla (mitไ helvettiไ?),isoja huvijahteja joita ajaa baby-oilin avulla rusketuksen hankkinut vanha paskamaha, jolla on se 16 baaritytt๖ kainalossa. Elin kuitenkin toivossa, ettไ paikasta saattaisi l๖ytyไ joku paikka, joka ei olisi vielไ tไysin pilalla.
Krabi townista samalla veneellไ mukanamme matkasi tanskasta kotoisin oleva Miki. Hไnellไ oli siisti kuteet, kauluspaidat sun muut ja hไn oli aluksi melko hiljainen. Kuitenkin perille pไไstyไmme etsimme samantyylistไ paikkaa, jossa ei juuri nไitไ pakettimatkailijoita nไkyisi. Otimme turistirannalta helvetinkyytiไ botskin ja hไn vei meidไt Hat Ton Sai -nimiselle rannalle.
No niin! Nyt pไไstiin asiaan. Rantaa ympไr๖i yli 60 metriset vuoret ja ympไrillไni on helvetin nไttiไ viidakkoa tไynnไ apinoita ja kaikkea muutakin elไmไไ. Mitไ nไitไ nyt on. Yksi kauneimmista paikoista ikinไ ja paikka oli muutenkin enemmไn reppureissaajien vallassa, joten parempi nไin. L๖ysimme heti suht halvan bungalowin jonka maksoimme kahdeksi seuraavaksi y๖ksi.
Ei muuta kun paita satasta pois pไไltไ ja olo kotoisaksi. Kไvimme h๖rไsemไssไ pullot vettไ baarissa ja vettไ imaillessani huomasin kulmassa olevan paljon jongl๖๖rialottelijoita. Nostin perseeni penkistไ kuin olisin istunut kuuman hiilloksen pไไllไ ja juoksin morjestamaan nไitไ tulevia sirkuspellejไ. Kysyin samantien, ettไ saisinko koittaa vไhไn heitellไ ja rupesin jonkkailemaan. Tyypit olivat innoissaan koska tuo jonkkaaminen sujuu meikไlไiseltไ suht hyvin ja samalla erไs vanha guru koputti olkapไไtไni. Hไn oli sveitsilไinen pikkasen rapiat viisikymppinen sirkustaiteilija. Hไn syttyi taidoistani ja saimme hyvไt keskustelut monista muistakin asioista. ฤijไ hallitsee tulta paremmin kun Liu Kang ja on muutenkin siistin olonen tyyppi. Hไn opettaa tulijuttuja ympไri maailmaa ja huomenna on meikไlไisen vuoro mennไ tไmไn gurun oppeihin!
Kaksi pไivไไ aikaa olla thaimaassa, jonka jไlkeen meikไlไistไ kutsuu Malesia, josta pikkuhiljaa nไillไ puheilla tuonne Indonesian sumatran saarille Lake Toballe makoilemaan siihen aitoon linnunmaitoon ja hyppimไไn niitไ omeletteja sieltไ kallionreunuksilta.
Siis, eteenpไin ja lisไไ leimoja passiin!
H

P.s. Rahani eivat riittaneet korjaamaan kaikki suomen 'a' ja 'o' kirjaimia, koska thaimaassa on mahdottoman kalliit nettikahvilat, joten koittakaa saada selvaa, korjaan kuitenkin asian myohemmin!

torstai 24. helmikuuta 2011

Dive, dive, dive, my darling!

Nyt on seitsemän sukellusta takana ja sain siinä samalla sukeltajan paperit. Merenpohjaa on tarkasteltu Similanien saarilla, Koh Bonilla ja ties missä. Näkyvyys on ollut helposti päälle 30 metriä ja vedenalainen maailma kiehtoi meikäläistä sen verran, että olin jo aikeissa etsiä sieltä asuntoa.

Aloitin kurssin parisen viikkoa sitten lukemalla oppikirjan sukelluksen alkeista. Luin sitä päivän, jonka jälkeen minun piti vielä katsoa dvd, jossa kerrattiin samoja asioita mitä kirjakin sisälsi. Teorian jälkeen oli ensimmäinen harjoitus uima-altaassa, jossa kävin läpi eri turvasysteemejä ja totuttauduin sukelluslaitteisiin, joka sujui moitteitta.
Pari päivää myöhemmin oli aika lähteä ensimmäistä kertaa merenpohjaan ja pääsinkin yhteen maailman parhaimmista sukelluspaikoista, Similaneille.
Hommat menivät nappiin ja sukeltaminen oli vielä päräyttävämpää mitä osasin edes kuvitella. Vedenalainen maailma oli kuin olisi leijailut jollain toisella planeetalla. Joka kolosta löytyi aina jotain uutta ja vastaantulijatkin näyttivät melkosen mielenkiintoisilta.

Toissapäivänä olimme Sakun kanssa sukeltamassa Koh Bonilla ja Similaneilla, ja toisella sukelluksellamme näimme 4 metriä leveän manta rayn, joka oli ehkäpä yksi hienoimmistä elukoista, joita olen ikinä nähnyt tai tulen ikinä näkemään. Elukka leijaili yläpuolellamme tasaisen rauhallista vauhtia pysähtymättä kertaakaan. Kaikki sukeltajat lähtivät adrenaliinipäissään jahtaamaan mantaa, ja fiksuna elukkana se tietenkin loikki karkuun, kun perässä oli noin 20 intohimoista sukeltajannulikkaa.

Thaimaan sukellukset olivat näillä näkymin tässä, tililläni olleet numerot saivat kyllä täydellistä vastiketta ja suosittelenkin harrastusta kaikille. Enemmän kuin hienoa.




Ennen ensimmäisiä sukelluksiani, jouduin kolmen päivän sukelluskieltoon, sillä lääkärin mukaan molemmissa korvissani oli kuulemma tulehdus. Odotin sen kolme päivää jonka jälkeen lähdin koittamaan, pystyisinkö tasailemaan painetta sinne pariinkymmeneen metriin. No problem at all. Kaikki meni nappiin ja sukeltaminen aukaisi poskiontelot ja myös korviani. Kun tulin toissapäivänä toiseksi viimeiseltä sukellukseltani, syljin kuitenkin pinnalle isot läjät veriräkäsekoitusta pinnalle ja nenästäni tuli verta aika kasat.
Sunnuntaina matkani käy Ranongiin, josta aion etsiä lääkärin joka saattaisi ottaa meikäläisen tosissaan. Suomen arvuuttajalääkärit kun eivät ikinä uskoneet mun puheita. Joten haistakaa paska jo näin etukäteen, mikäli tyhjästä pääkopastani nyt jokin verta vuotava esine löytyy. :)

Kolmisen viikkoa Khao Lakissa on sujunut uuteen kulttuuriin tutustuessa hyvin rauhallisesti. Onnekseni olen siis saanut asua Sakun ja Veeran vuokraamassa talossa, joihin ystävystyin viime vuonna intiassa. Kovetin intiassa ollessani makuulihaksiani sen verran, että lattiapaikka mukavassa ympäristössä on tuntunut luksukselta. Ensi sunnuntaina kuitenkin on aika ottaa taas rinkka selkään ja lähteä takaisin tien päälle, kohti Ranongia, jossa minua odottaa toivottavasti jälkiuunileipä, hernekeitto, sirkusaakkospussi, sekä tervasnapsi puteli.
 Bangkok-Khao Lak dösämatka
 Veera ja Saku, meikäläisen isännöitsijät ja pelastajat!
 Viidakosta löytämäni korento ja onnistunut macro kuva
Bangkok!

torstai 17. helmikuuta 2011

Sawa Dee Ka! Sa Bai Dee!

Intia jäänyt taakse ja nyt olen relaksoitunut toista viikkoa Thaimaassa.
Otin siis lennon Tamil Nadun osavaltiosta, Chennaista 5.2 Sri lankaan, Colomboon. Söin sämpylän ja hyppäsin seuraavaan flygariin, jonka suunta osoitti Bangkokiin, Thaimaaseen. Lennot olivat helppoja ja matkat sujui silmänräpäyksessä.

Saavuin Bangkokin kentälle 6.2 noin seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Join rauhaksiin lentokentällä kupin kahvia ja otin taksin Saphan Kwaille, pikkasen syrjempään josta saattaisin löytää halvan guesthousen. Olin saanut infoa, että sieltä löytyisi Asha -niminen guesthouse, joten pyysin kuskin ajamaan sinne. Paikka oli kuitenkin täynnä, joten ei auttanut kuin ottaa apostolin kyyti alle ja lähteä etsimään seuraavaa mahdollista halpaa yösijaa. Löysin Nice Palace nimisen hotellin joka näytti helvetin kalliilta, mutta päätin kuitenkin mennä kysymään hintaa. Onneksi minun mukanani matkustivat suomalaisporilaisturkulaiset Henkka ja Elina ja otimme huoneen kolmeen pekkaan. Ensimmäistä kertaa pehmeä sänky, ilmastoitu huone ja lämmin vesi tuntuivat lähes uskomattomalta vaihtoehdolta intian jälkeen. Pesin itseäni suihkussa pyöreät puolisen tuntia, lauleskelin ja sukelsin putipuhtaana vuoteeseen ottamaan muutaman tunnin päiväunia ja korjailin jet lagiani. Olo oli kuin taivaassa kun pääsi oikeaan sänkyyn.


Päikkäreiden jälkeen oli aika ottaa nopea tutustumiskierros Bangkokiin. Otimme tuktukin vielä käynnissä olleelle weekend marketille keskelle kaupunkia ja paikka tuntui niin rauhalliselta intian hektisyyden jälkeen, vaikka kyseessä onkin miljoonakaupunki. Ja vaikka olimme marketilla, sai siellä katsoa ja kävellä täysin rauhassa ilman että kukaan takertuisi housun lahkeeseen tai takatukkaan kerjäämään massia viedäkseen näitä mafiakihoille. Mieli lepäsi. Ostin nuntsan ja menin takaisin Saphan Kwaille.

Tipaton ja lihaton tammikuuni oli ohitse, joten oli aika mennä etsimään mukavaa paikkaa sopivalle aterialle, jossa samalla tilasin börstan. Thairuoka oli sanoinkuvailemattoman buenoa ja jääkylmä chang-olut sai minut lähes poraamaan. Tunsin oloni kotoisaksi.

Vietimme yön hotellissa ja aamulla rupesimme miettimään, että mitähän seuraavaksi. Kävimme kävelemässä, jonka jälkeen totesimme, että ei helvetti nyt lähetään kyllä samantien etelään. Ostimme bussiliput ja sekin sujui helposti ilman taisteluja. Tämä tuntui niin oudolta, että bussilipun sai sekunnissa, kun vain kertoi mihin oli menossa. Intiassa tämänkin asian sai tehdä noin kolme kertaa. Saimme bussin samaiselle illalle, joka vei meidät Khao Lakiin, lähelle Phukettia.

Bussiasemalla katselin busseja. Mitä helvettiä, kaikki kaksikerroksisia, ilmastoituja. Onko tämä totta, että täällä matkustaminen voisi oikeasti olla näin helppoa? Kyllä. Istahdin bussiin ja samantien bussiemäntä, tai millä nimellä niitä nyt ikinä kutsutaankin, toi minulle pullon vettä, kahvin, sipsiä ja jotain muita mässypaloja. Bussimatka kesti 12 tuntia ja se oli yksi helpoimmista ja mukavimmista matkoistani ikinä. Sai istua rauhassa ilman että minua kytättäisiin se koko 12 tuntia ja bussissa pystyi mukavasti nukkumaan koska ilmastointi pelasi mutkittomasti ja tiet olivat hyvässä kunnossa.
Torkahdin ja heräsin yöllä noin kahden aikaan ja aloin katsella valtatien meininkiä. En nähnyt mitään muuta, kuin kahdensadan metrin välein olevia pikkukopperoita, jossa oli huora lakkaamassa kynsiään. Päätinkin samantien nukahtaa uudestaan ja herätessäni olimme Khao Lakissa.

Tiesin, että viime vuodelta minulle tutuksi tulleet Saku, Veera ja Vilho-vauva asustelisivat jossakin päin täällä. Menin istumaan ensimmäiseen kahvilaan, otin läppärini ja toivoin että saisin jompaan kumpaan yhteyden. Kesti noin tunnin, kunnes löysin heidän talon ja pääsin asettumaan. Olin vieläkin aivan pihalla, sillä olin ollut edellisen kuukauden Intian suurkaupungeissa kaiken hektisyyden keskellä ja sen takia oli niin outoa kokea tämä nopea muutos kun yhtäkkiä huomasin olevani 36 asteen helteessä, raikkaassa ilmassa mukavien ihmisten keskellä.

Khao Lak on paikka, johon tsunami iski jouluna 2004. Paikalla on vielä selvät arvet, suurinosa menetti tapaturmassa kaiken.
Tsunamin jälkeen paikka on pilattu McDonaldseilla ja paikka on valitettavasti myös pakettimatkailijoiden kohteena. Päätiellä huomaa kun viisikymppiset 'aikuiset' äijät kävelevät kuusitoistavuotias huora kainalossa, mitä helvettiä? Se on asia joka saa meikäläisen pään kiehumaan. Ei pysty käsittämään. Jos te paskamahat tulette tänne naisystävää etsimään, niin etsisitte edes sellaisen tytön, jonka vanhemmat omistavat pankin tai hotellin. Mutta ei, reikä se on näköjään rinkelissäkin.

Aloitin sukelluksen noin viikko sitten. Ensimmäinen allassukellus sujui täydellisesti ja sytyin harrastukseen heti täysillä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus päästä merenpohjaan, mutta lääkärintarkastuksen jälkeen sain kolmen päivän sukelluskiellon, sillä molemmissa korvissani oli helvetin paha tulehdus. Sain tuhdin antibioottikuurin, korvatippoja ja jotain napposia poskiontelotulehdusta varten. Ylihuomenna lääkärin mukaan olen ainakin fyysisesti terve.

Safkapaikat täällä ovat mahtavia ja hinta-laatusuhde on passeli. 99 bahtilla pääsee buffettiin, jossa on noin kahtakymmentä eri grillattavaa lihaa, kalaa, tuoreita salaatteja, nuudelia sun muuta tilpehööriä. Jokaiseen pöytään on asetettu oma grilli ja niitä voi grillailla niin paljon kun maha kestää. Thaisafka on myös loistavaa ja halvimmillaan aterian saa mukavassa raflassa 30 bahtilla.
Kuitenkin olen yrittäny välttää ravintoloissa syömistä, sillä meidän talossa on kuitenkin grilli ja marketilta saa possun ulkofilettä kolmella eurolla kilon ja nautaa samaan hintaan. Kasvissyöjille tiedoksi kun matkaatte thaimaassa. Opetelkaa thaiksi sanomaan, että olette kasvissyöjiä. Täällä ihmiset eivät juurikaan puhu englantia, joten älkää ottako siitä itseenne, mikäli ette teidän elokuvaenglannillanne saa aina sitä mitä haluaisitte. Thaimaassa syödään älyttömästi lihaa, mutta kuitenkin ravintoloista on mahdollisuus tilata myös vegesafkaa.

Vielä pikkasen päälle viikko Khao Lakissa, jonka jälkeen karttakeppini osoittaa Koh Changia ja Koh Phayamia, Burman rajoille,jossa nään hyvän ystäväni, villin lännen edustajan hauholta, Tapolan Erskin. Vietämme tovin saarilla, jonka jälkeen joko pohjoisthaimaaseen, cambodiaan tai indonesiaan. Mitä näitä suunnittelemaan!
Vielä ihan vain tiedoksi ja muistutukseksi teille kynäniskoille tietokonetuoleillanne. Maksatte riistoporvarihintaa kämpistänne, käytte työssä jota vihaatte, stressaatte jouluostoksista ja valitatte kun ette mukamas ikinä voi tehdä mitään. Ei millään pahalla, mutta ihan vain muistutukseksi. Elämästähän saa ja pitää nauttia joka päivä. Reissulla se on mahdollista. Thaimaa alkaa.

torstai 3. helmikuuta 2011

India, Chennai > Sri Lanka, Colombo > Thailand, Bangkok

 Intia on nyt todellakin minun osaltani kuultu, koettu ja nahty. Viime vuoden lisaksi olen nahnyt paljon ja talla kertaa tama maa on antanut minulle paljon, johtuen ehka siita, etta olen mennyt lahinna yksin ja on saanut rauhassa etsia sita, mita taalta oli oikeasti hakemassa ja taisin sen jopa loytaa. Onni loytyi heti, kun kasvatin itselleni viikset. Kylla hymy irtoaa, joka kerta kun mulkasee peiliin. Viikset on tie onneen, sanokaa mun sanoneen. :)
Kaiken taman hektisyyden ja paskaisuuden keskella kuitenkin on jotain, jota jaa kaipaamaan, mutta sen tiedan, etta en tule tahan maahan ainakaan pariin vuoteen. Intia on yksi vaikeimpia maita matkustaa, johtuen ehkapa siita, etta ymparillasi on jatkuvasti joku kusettamassa sinua. Johtui se sitten matkalipuista, ruuasta, yopymisesta, niin jokseenkin aina sinua kusetetaan. Ihmiset taalla ovat kuitenkin hyvin ystavallisia, mutta karu totuus siina on se, etta he ovat ystavallisia vain sen takia, koska he tietavat sen, etta tilillasi saattaapi olla muutama sata euroa rahaa ja sehan heita kiinnostaa. Pohjois-Intian babat sen sijaan ovat rehellista kansaa. Yksi niista kertoi taman asian minulle aivan suoraan, ja kylla tiesinkin sen pitavan paikkansa.
'Ala kuseta kusettajaa'.

Jos matkaatte siis intiaan, niin valmistautukaa reissuunne hyvin ottamalla ensin kulttuurista ja peruskaytannoista selvaa, jos aiotte olla pidettyja taalla. Opetelkaa muutama sana hindia ja tamilia ja ymmartakaa, etta kyseessa on kehitysmaa, eika paikka johon valttamatta kannattaisi laskeutua upouusissa niken lenkkareissa vetaen kivikovaa, kauluspaidoista ja hajuvesistanne tayttyvaa samsonite laukkua.
Jos taas olette kiinnostuneita jostain aivan muusta, mihin olette normaalisti suomessa tottuneet, suosittelen Intiaa helvetisti. Etenkin pohjoista ja vuoria. Siella meininki on aitoa, ihmiset ovat ystavallisia ja sinua halutaan oikeasti auttaa. Ihmisia ei valttamatta kiinnosta se verinen ja arvoton paperinpala, mammona, jota suurinosa teista ihmisista haluaa kerata sita ihanaa elakettanne varten, vaan heita kiinnostaa oma hyvinvointi, puhdas mieli, jonka he saavat siita, kun tietavat tehneensa oikeasti jotain todella hyvaa jollekin muulle. Ei sita hyvaa oloa saa siita, etta kerataan itselle vaan kaikki ja unohdetaan kaikki muu.

 Kuitenkin, vietan talla hetkella viimeista taytta paivaani Intiassa, Chennaissa. Lentokoneen renkaat irtautuvat maasta huomenna paikallista aikaa 20.15 ja laskeutuu siita parin tunnin paahan Sri Lankaan, Colomboon. Venailen siella muutaman tunnin, kayn hakemassa passiini leiman ja otan yokoneen Thaimaahan, Bangkokiin, johon laskeudun kuuden maissa aamulla. Odotan sita innolla, mannemeininki vaihtuu yhtakkia buddhalaisiin ihmisiin, jotka oikeasti arvostavat ihmisessa muutakin kuin rahaa. Vietan todennakoisesti yhden yon Bangkokissa ja yritan saada mahdollisimman nopeasti junan etelaan, Khao Lakiin, jossa naen Sakun ja Veeran, joihin ystavystyin viime reissullani.

Fiilis on mahtava, en oikein tieda mita olen odottamassa, enka tieda etta haluanko edes. Just go with the flow.
Intia on nahty, nyt kohti tulevaa! Jos hetkeakaan mietitte siella tyopaikoillanne, missa ikina olettekin, etta onko tama se teidan juttu vai haluaisinko kenties tehda jotain muuta. Niin ottakaa reppunne selkaan, myykaa vaikka se iso teeveenne, josta katsotte kahdeksan tuntia putkeen niita mainoskatkoja ja lahtekaa katsomaan maailmaa omin silmin. Kasvattaa enemman kuin Big Brotherit ja Idolsit. Elama on pitka puutelista, mutta siihen loytyy taytetta kun sita oikein mielin lahtee etsimaan!

Sri Lanka, Colombo
Thailand, Bangkok